Pimpom-posti
Tarinoita,
inspiraatiota ja vinkkejä
lasten 2nd handin ympäriltä
Nro 2.
Minä olen Pimpom-yrittäjä!
Kyselin pari viikkoa sitten instagramissa, mistä haluaisitte seuraavaksi lukea Pimpom-postissa. Toivotuin oli kirjoitus minusta, Pimpom-yrittäjästä. Hauskaa!
Nimeni on Lotta. Olen vauhdilla kolmeakymppiä lähestyvä tuore yrittäjä. Minulla on meneillään intensiivinen elämänvaihe. On yritys lähtökuopissaan, puoliso, kaksi taaperoa ja kaksi virkeää dalmatialaista.
Lisäksi yritän nähdä myös ystäviä ja urheilla mahdollisimman paljon. Lajejani on laitepilates, ratsastus, jooga ja koirien kanssa ulkoilu.
Uuden vuoden lupaukseni tälle vuodelle on kuluttaa kulttuuria aiempaa enemmän. Alkuvuoden aikana olen päässyt jo kerran teatteriin ja nähnyt kaksi elokuvaa elokuvateatterissa. Se on enemmän kuin monena edellisvuotena yhteensä!
Yrittäjyys on ollut kauan haaveeni ja olen todella innoissani Pimpomista. Pimpomissa yhdistyy monet mielenkiinnonkohteeni!
Olen ylpeä siitä, että ensimmäinen yritykseni Pimpom on osa kestävää kehitystä ja kannustaa hitaampaan kulutukseen.
On ollut inspiroivaa päästä toteuttamaan visuaalista ja luovaa puoltani markkinoinnissa ja sosiaalisessa mediassa. Teen kovasti töitä, että Pimpomin brändistä tulee vahva ja laadukas. On inspiroivaa toimia lasten pukeutumisen ja klassisen tyylin parissa. Erityisen innoissani olen siitä, että Pimpom pystyy tarjoamaan ekslusiivisen valikoiman laadukasta ja tyylikästä 2 nd handia!
Minulla on monia ideoita Pimpomin suhteen ja seuraavasta toteutuvasta ideasta pääsen kertomaan jo viikon päästä teillekin. Kannattaa pysyä mukana! (Ja kiitos, kun olet mukana uuden yrityksen alkutaipaleella<3)
Oma historiani kiertotaloudesta alkaa jo lapsuudestani. Silloin tosin puhuttiin vain kirppiksistä. Se ei ollut erityisen trendikästä, mutta lapsuudenkodissani suosittiin käytettyä. Tästä tuli opittu tapa ja nyt aikuisena osaan olla siitä kiitollinen.
Pyöräilimme usein Vermon parkkipaikkakirpputorille kesäviikonloppuisin. Myyntipöytiä tuntui olevan loputtomasti. Tuttuja näkyi usein ja joskus myös ravihevosia (hevosia, ihanaa!). Jos oli onnekas, sai kierroksen jälkeen vastapaistetun letun kermavaahdolla ja hillolla.
Notkuvat myyntipöydät, takakontit ja rekit olivat mahdollisuus löytää mitä ihanimpia aarteita.
“Mitä tämä heppa-lelu maksaa?” pikku-Lotta kysyi.
“Ööö vaikka kaksi euroa”, vastasi teini-ikää lähestyvä cool vanhempi tyttö. Raha vaihtoi omistajaa ja oma hevoskokoelmani sai uuden jäsenen.
Reilu kahdenkymmenen vuoden aikana käytetyt vaatteet ja tavarat ovat kokeneet valtavan brändiuudistuksen. Pimpomin myötä olen itsekin perehtynyt syvemmin kulutukseen, vaatteiden valmistukseen ja kiertotalouteen. Käytetyiden vaatteiden parissa työskentely on havahduttanut minut järjettömyyteen, jossa elämme. Uusia vaatteita tuotetaan jatkuvalla syötöllä tehtaista laivoihin ja markkinoille. Vain jotta jonkun kassa kasvaa (ei tosin vaatteen ompelijan) ja samaa tahtia kuluttajat hylkäävät vaatteita, niin että maat ja meret täyttyvät vaatteista. Vaatekaapit pursuavat vaatteista, joita ei käytetä.
Olemassa olevilla vaatteilla vaatettaisi kuusi seuraavaa sukupolvea ilman, että uusia valmistettaisiin...
Mikä on tämä vaate-mania, josta itsekin olen kärsinyt? Vastavoimaksi kaikelle tälle pyrin kohti pientä, kestävää ja laadukasta vaatekaappia, jossa on vaatteita joista a)tykkään b) käytän. Näyttää jo lupaavalta! Osallistun myös tänä vuonna ensimmäistä kertaa 7 uuden vaatteen-haasteeseen. Ehkä se ei jää haasteeksi vaan tavaksi.